Luun rasitusvammat ovat yksi erityisistä kiinnostuksen kohteistani urheiluortopediassa. Erityisesti kasvuiässä olevilla urheilijoilla luun aineenvaihdunnan, kasvun, harjoituskuormituksen ja palautumisen välinen tasapaino on keskeinen osa vamman syntyä ja hoitoa.
Luu on elävää ja jatkuvasti uusiutuvaa kudosta. Harjoittelu vahvistaa luuta, mutta samalla luun täytyy ehtiä palautua kuormituksesta.
Luun rasitusvamma ei yleensä synny yhdestä harjoituksesta tai yksittäisestä tapahtumasta. Tavallisesti taustalla on toistuva kuormitus viimeisten viikkojen aikana.
Alkuvaiheessa puhutaan usein luun rasitusreaktiosta eli rasitusosteopatiasta. Sitä voidaan ajatella rasitusmurtuman esiasteena: luussa on jo biologinen kuormitusreaktio, mutta varsinaista murtumalinjaa ei välttämättä vielä ole.
Jos kuormitus jatkuu suurempana kuin luun kyky palautua, mikrovauriota voi kertyä ja vamma voi edetä kohti varsinaista rasitusmurtumaa.
Rasitusreaktio →
rasitusosteopatia →
vaikeampi luun rasitusvamma →
rasitusmurtuma
Kaikki rasitusreaktiot eivät etene rasitusmurtumaan. Varhaisessa vaiheessa todettu vamma voidaan usein saada paranemaan muuttamalla kuormitusta riittävästi.
Luun aineenvaihdunnassa vanhaa ja kuormituksessa vaurioitunutta luuta poistetaan jatkuvasti ja sen tilalle muodostetaan uutta luuta.
Harjoittelu on normaalisti luulle hyvä ärsyke. Ongelma syntyy, jos toistuva kuormitus jatkuu niin pitkään, ettei luun korjaava aineenvaihdunta pysy kuormituksen mukana.
Tällöin mikrovauriota alkaa kertyä. Magneettikuvassa tämä voidaan nähdä luun rasitusreaktiona ja luuytimen turvotuksena. Jos kuormituksen ja palautumisen epätasapaino jatkuu, prosessi voi edetä rasitusmurtumaksi.
Kasvuiässä luu ei ole koko ajan samanlaisessa biologisessa tilanteessa.
Erityisesti nopean pituuskasvun vaiheessa kasvava luusto joutuu sopeutumaan samanaikaisesti sekä kasvuun että harjoittelun aiheuttamaan kuormitukseen.
Jos tähän yhdistyvät suuri harjoitusmäärä, kuormituksen nopea lisääntyminen ja riittämätön palautuminen, kokonaiskuormitus voi hetkellisesti nousta liian suureksi.
VIHREÄ
Kuormitus ja palautuminen ovat tasapainossa.
Luu sopeutuu ja vahvistuu.
KELTAINEN
Kuormitus lähestyy luun palautumiskykyä.
Rasitusreaktion riski kasvaa.
PUNAINEN
Kokonaiskuormitus ylittää luun kyvyn palautua.
Mikrovauriota kertyy ja rasitusosteopatia voi edetä kohti rasitusmurtumaa.
Hoidon tavoitteena on saada kokonaiskuormitus punaiselta takaisin vihreälle alueelle – ilman tarpeetonta totaalilepoa.
Lanneranka on tärkeä luun rasitusvammojen sijainti kasvuiässä olevilla urheilijoilla.
Riski korostuu erityisesti lajeissa, joissa alaselkään kohdistuu toistuvaa kiertokuormitusta eli rotaatiota. Kuormitusta lisäävät myös voimakas ojennus ja erityisesti liikkeet, joissa kierto ja ojennus yhdistyvät.
Tyypillinen oire on harjoitteluun liittyvä alaselkäkipu, joka voi aluksi tuntua vain tietyissä liikkeissä tai harjoituksen jälkeen.
Nuoren urheilijan pitkittynyt alaselkäkipu ei aina ole lihasperäistä. Erityisesti toistuvaa kiertokuormitusta sisältävissä lajeissa on syytä muistaa myös lannerangan luun rasitusvamma.
Luun rasitusvamman diagnostiikassa magneettikuvaus on keskeinen tutkimus. Sen avulla voidaan todeta jo varhainen luun rasitusreaktio ja arvioida vamman laajuutta.
Potilas ohjataan luun rasitusvammoihin ja urheilijoiden kuntoutukseen perehtyneelle fysioterapeutille.
Fysioterapeutti arvioi:
• liikkuvuuden
• lihasvoiman
• liikehallinnan
• lajikohtaisen kuormituksen
• harjoitusmäärän ja sen muutokset
• mahdolliset toiminnalliset tekijät, jotka lisäävät kuormitusta vammautuneella alueella
Näiden perusteella tehdään yksilöllinen harjoitusohjelma, jonka tavoitteena on muuttaa vammautuneelle alueelle kohdistuvaa kuormitusta.
Hoidon tavoitteena ei useimmiten ole kaiken liikunnan lopettaminen.
Erityisesti lapsilla ja nuorilla pyritään mahdollisuuksien mukaan säilyttämään normaali kivuton arkiliikkuminen.
Kokonaiskuormitusta voidaan vähentää esimerkiksi:
• tauottamalla oiretta aiheuttavaa harjoittelua
• muuttamalla harjoittelun sisältöä
• vähentämällä harjoitusmäärää
• käyttämällä vaihtoehtoisia turvallisia harjoitusmuotoja
Luu tarvitsee kuormitusta vahvistuakseen – mutta rasitusvamman aikana kuormituksen täytyy pysyä luun paranemiskyvyn sisällä.
Fysioterapeutti ja lääkäri suunnittelevat yhdessä progression, jolla kuormitusta lisätään paranemisen edetessä.
Tavoitteena on löytää jokaisessa vaiheessa turvallinen harjoitusalue, jolla urheilija voi harjoitella ilman että luun kuormitus ylittää sen senhetkistä sietokykyä.
Kivuton arki →
kevyt harjoittelu →
lisääntyvä kuormitus →
juoksu / hypyt / lajikuormitus →
lajiharjoittelu →
täysi urheilu
Paranemista arvioidaan usein noin kolmen kuukauden kohdalla kontrollimagneettikuvauksella, erityisesti lannerangan rasitusvammoissa.
Tavoitteena on varmistaa, että luun turvotus on hävinnyt tai selvästi rauhoittunut ja että mahdollinen murtuma on paranemassa suunnitellusti.
Kuvantamisen tulos yhdistetään aina oireisiin ja toiminnalliseen palautumiseen.
Pelkkä vamman paraneminen ei aina riitä. Samalla on tärkeää arvioida, miksi luun sietokyky ylittyi.
• harjoitusmäärän tai intensiteetin nopea kasvu
• kasvuvaihe
• aikaisemmat rasitusvammat
• energiansaanti suhteessa harjoitteluun
• ravitsemus
• D-vitamiini ja kalsium
• hormonaaliset tekijät
• luuston terveyteen vaikuttavat sairaudet tai lääkitykset
• lajikohtainen kuormitus
• biomekaaniset ja toiminnalliset tekijät
Tarvittaessa rasitusmurtuman taustalla olevia toissijaisia tekijöitä selvitetään tarkemmin.
Luun rasitusvamman hoidossa tavoitteena ei ole pelkästään kivun poistuminen tai normaalin magneettikuvan saavuttaminen.
Tavoitteena on ymmärtää:
Miksi luu ylikuormittui?
Miten kuormitusta voidaan muuttaa?
Miten urheilija voidaan pitää mahdollisimman hyvässä kunnossa paranemisen aikana?
Miten paluu täyteen harjoitteluun voidaan tehdä turvallisesti?
Kasvu, kuormitus ja palautuminen ratkaisevat.
Oikea diagnoosi, riittävä biologinen paraneminen ja hallittu kuormituksen lisääminen muodostavat turvallisen paluun perustan.